Alamäkitreeniä poluilla

Sunnuntain polkulenkistä vastasi Vauhtisammakko ja Annin ja Jarkon valvovan silmän alla päästiin tekemään alamäkitreeniä.



Polkujuoksussa alamäkitreeni jää usein liian vähälle, kun taas ylämäkeen ja tasaisen intervalleihin panostetaan enemmän. Silti alamäkitreeni on vähintään yhtä tärkeää kuin nuo muutkin, sillä hyvällä tekniikalla jalat säilyvät paremmin ilman rasitusvammoja. Samoin jos alamäkitekniikka on hallussa ei etureidet mene hapoille .
Usein alamäkeen juostessa jännitetään etureisiä ja samalla huomaamatta jarrutetaan vauhtia. Alamäessä on vain luotettava itseensä ja antaa vauhdin viedä mukanaan. Katse muutaman metrin päässä edessä, jolloin aivot ehtii reagoimaan mahdollisiin esteisiin ajoissa.



Tarpeeksi lyhyt askel, joka tippuu suoraan lantion alle ja tarpeeksi vauhtia. Niillä pääsee jo pitkälle alamäkijuoksussa. Vielä kun muistaa nostaa jalkoja tarpeeksi korkealle niin on vielä pienempi riski kompastumiselle. Nopea kosketus alustaan jolloin vauhti ei pysähdy jokaisella askeleella vaan pääset rullaamaan mukavaa tempoa.

Me päästiin sunnuntain treenissä testaamaan ensin lyhyempää ja jyrkempää mäkeä ja sen jälkeen siirryttiin hieman pidempään mutta loivempaan mäkeen. Molemmat todella hyviä treenipaikkoja ja hyvä huomata erilaisten maastojen erot.

Alkumatkasta oltiin otettu mukava lämmittelylenkki niin ei ollut vaaraa revähdyksille senkään takia.
Ihan mukavaa vaihtelua tämäkin taas viikon rata- ja maantielenkkien jälkeen.



⇩⇩⇩⇩
IG
Facebook



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton