Heinäkuun treenit

Olin ajatellut, että heinäkuussa ei tule niin paljon liikuntaa, kun ollaan lomallakin. Tosin meillä lomalla pyritään liikkumaan myös ja tällä kertaa loma oli suunniteltu paikkaan missä tulee liikuttua paljon.



Mulla on ollut tavoitteena juosta vähintään 40 km viikossa ja se toteutui ihan hyvin, sillä koko heinäkuussa juoksua kertyi yhteensä 173,1 km. Nuo kilometrit on kerätty niin poluilla kuin maantielläkin.
Pääpaino on edelleen maantiejuoksussa ja myös radalla käydään tekemässä vetotreenejä syyskun maratonia silmällä pitäen.
Tosin poluillekin on päästävä, sillä metsän keskellä mieli lepää ja saa akkuja ladattua ihan eri tavoin kuin maantiellä. Lisäksi raskaammasta polkumaastosta on hyötyä myös maantiellä juostessa.



Itselläni on ollut todella paljon haasteita juosta lämpimässä kelissä ja Sloveniassa sainkin todella hyvän lämpimän paikan treenin tehtyä. Tuntuu kuin tuo lämmönkesto olisi parantunut huomattavasti.

Lisäksi tuli tehtyä hieman lihaskuntotreeniä TRX:llä ja tietysti myös kehonhuoltoa. Salille en pahemmin ole mennyt kun voi tehdä ulkotreenejäkin.

Heinäkuu meni niin nopeasti ettei siitä jäänyt oikein muuta mieleen kuin Slovenian polut ja vuoret. ei ehkä tarvitsekaan :)

-T-



Heinäkuu on siis takana ja aika katsoa hieman miten sitä tuli liikuttua. Mitään tavoitteita ei heinäkuulle sen kummemmin ollut eikä kisojakaan, tarkoitus oli liikkua fiiliksen lähinnä fiiliksen mukaan, ainoa mikä oli aina kerran viikossa isolla kalenterissa oli maratontreenit ja siihen liittyvät vedot.

Aika mukavasti kuukausi meni, treeniä tuli tehtyä suunnilleen samat määrät mitä muinakin kuukausina. Hyvin pysyin siis suunnitelmassa vaikka olikin loma kuukausi, en halunnut treenata yhtään normaalia enempää vaikka olisi ollut aikaa siihen, keskityin enemmän muihin juttuihin ja palautumiseen.

Heinäkuun statistiikka näytti seuraavaa:
Juoksua 228 km joista polkujuoksua 106 km
Pyöräilyä 180 km
Kuntosalilla tuli käytyä viisi kertaa, vähäinen määrä tuossa johtuu reissusta
Kehonhuoltoa ja liikkuvuutta 9 tuntia

Kaikkineen tuli liikuttua noin 60 tuntia, tuosta iso osa on kevyttä treeniä, varsinkin juoksussa.
Tuosta 228km pk- treenin osuus on noin 170 km verran.

Tästä on taas hyvä jatkaa kohti elokuuta kun kroppa on kunnossa ja treeni kulkee, ehkä hieman tulee ensi kuussa otettua enempi vetotreenejä, katsotaan.

-J-




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle