Viikon avaintreeninä maratoniin tähtäävät vedot!

Se on enää viisi viikkoa Berliinin maratoniin, vielä on siis hetki aikaa treenata siihen ja toivoa että pääsee ottamaan revanssin viime vuodesta.



Ainakin mies on nyt paremmassa kunnossa mitä viime vuonna, eikä vähiten näiden maratonille suunnattujen vetojen.

Keväällä Karhunkierroksen jälkeen otettiin hetki happea juoksusta ja tuli juostua vain fiiliksen mukaan, heinäkuusta eteenpäin onkin sitten ollut treenit enemmän suunnattu kohti Berliiniä.

Joka viikko on ollut ohjelmassa vetoja, nämä eivät ole kuitenkaan olleet mitään maksimia vaan enempi niin etteivät ole olleet liian kuormittavia. Pakko todeta että alkaa tuntumaan kropassa että kehitystä on tuon myötä tullut, toki aiempina vuosina nämä ovat puuttuneet ohjelmasta täysin ja onkin tullut keskityttyä enempi pitkiin lenkkeihin.

Vedot ovat vaihdelleet joka viikko hieman, alkuun lähdettiin 12 *900 metrin vedoista ja olisikohan ollut 4:50 min/km vauhdeista. Muutama viikko sitten vauhdit olivatkin jo liki nelosta.

Eilen oli vuorossa hieman pidempi setti mutta inan maltillisemmalla vauhdilla, 18* 900metriä ja vauhti oli 4:20 min/km - 4:30 min/km. Aamusta kun heti lähdettiin niin se tuo pienen haasteen tuohon, itse en ole mikään aamutreenin suurin ystävä ja se myös näkyy aina treeneissä.


 Ensimmäiset pari vetoa meni vähän ihmetellessä ja kropan herätessä treeniin. Vedot 4- 7 tuntui että tuleepas tästä pitkä päivä, ei meinannut millään lähteä kone käyntiin, mutta tuon jälkeen lähti kyllä luistamaan.

Joskus tulee noita päiviä kun on vähän tahmeata meno. Loput menikin sitten ihan omalla painollaan ja askel oli kevyttä. Hieman meinasi lämpö tehdä temppuja sykkeille ja ne nousivatkin ehkä aavistuksen liikaa ja olivatkin korkeammat mitä on noissa vauhdeissa aiemmin olleet, eivät kuitenkaan niin paljoa että olisi pitänyt huolestua tai himmailla vauhteja.
Sykkeet pysyivät loppuun asti siinä 160 paikkeilla. Lämpö kyllä pisti taas mietityttään että pitääkö Berliinin maratonille säätää taas tuota pitkäkestoista insuliinia, hieman meni taas tankkaamisen puolelle treeni tuossa lämmössä. Pitää vielä miettiä ja testailla hieman asiaa, ettei homma sitten siihen kaatuisi.

Vielä muutamat samanlaiset treenit ja sitten onkin enää itse maraton jäljellä!

⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Kommentit

  1. Onnea maratonille. Me täällä valmistaudutaan Honolulun maratonille. Vielä on pari vuotta aikaa treenata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyviä treenejä ja valmistautumista kanssa tulevaan maratoniin :)

      Poista
  2. Onnea maratonille! Mä lähen kans Berliiniin, ensimmäiselleni =)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton