TRX-treeniä kotona tai salilla

TRX-treeni on meillä ollut mukana treeniohjelmassa säännöllisesti lähes vuoden ajan. Aiemmin tehdyt treenit oli todella satunnaisia ja toistivat muutamia samoja liikkeitä.
Viime tammikuussa kouluttauduin TRX-ohjaajaksi ja yllätyin silloin miten monipuolisesta treenivälineestä on kyse ja miten laajan treenin sillä saa aikaiseksi. Ja vielä parempaa, se on väline, jonka saa otettua mukaan mihin vain. Kesällä ulkotreenit tehtiin lähikoulun kentällä, otettiin TRX-hihnat mukaan ja kiinnitettiin kiipeilytelineeseen. Metsässä ne saa puunoksaan ja reissussa vaikka hotellissa ovenkarmin yli pienellä lisätarvikkeella. Kotiin on ollut suunnitteilla hankkia lisäksi juuri TRX-hihnoille tarkoitettu Xmount-kattokiinnike.






TRX-treenissä tehdään harjoitukset oman kehon painoa hyödyntämällä ja TRX-hihnat tukena. Alkuun luulo oli, että ei ilman lisäpainoja voi saada aikaiseksi hyvää treeniä, mutta ajattele miten hyvin lihakset kuormittuvat, kun mukana on oman kehon paino ja siihen pitää lisätä tasapaino ja täydellinen keskittyminen. Mahtavaa!

Jos haluat tehdä välillä helpomman ja välillä raskaamman treenin, onnistuu sekin, sillä TRX-treenissä sen kuormittavuutta voi hyvin säädellä oman asennon avulla. Mitä syvempi asento on sen kuormittavampi se on.

Me tehdään TRX-treeniä muun treenin ohella eli juoksua, perus salitreeniä, joogaa ja TRX:ää sekaisin. Näin treenamisesta ei myöskään tule tylsää ja voit valita treenin myös käytettävissä olevan treeniajan mukaan. Lihastreenin tulee myös meillä tukea juoksua, sillä juoksukilometrejä tulee vuodessa ihan kiitettävästi.
Aiemmin meillä oli 1-jakoinen TRX-ohjelma, mutta nyt tein uuden ohjelman, jonka voi tehdä joko 1-jakoisena tai 2-jakoisena ajankäytön mahdollisuuden mukaan.



Halusin tehdä treenistä sellaisen, että siinä on osaksi vanhasta ohjelmasta tuttuja liikkeitä, mutta myös tuoda mukaan uutta. Lisäksi treeniohjelmasta löytyy koko kehoa kuormittavia liikkeitä. TRX on myös siitä hyvä, että jokaisessa liikkeessä, on sitten pääkohdistus selässä, käsissä tai jaloissa, niin vatsalihakset joutuvat töihin. Kunnon polte siis tiedossa vatsan alueelle.

Uudessa TRX-treenissä on mukana niin kyykkyjä, soutuja kuin kiertojakin, on vetoliikkeitä ja työtöliikkeitä sekä rangan liikkuvuutta. Alussa on TRX:llä tehtävä lämmittely, jonka jälkeen tehdään treeni 1 ja treeni 2, riippuen ajankäytöstä ja loppuun vielä jäähdyttely.

Tullaan jossain vaiheessa laittamaan somen puolella Instaan tai YouTubeen videota treeneistä, joten kannattaa ottaa nuo tilit seurantaan. Suorat linkit tileihin alla :)


⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton