Polkujuoksuvarusteita


Urheiluvarusteet on usein kiistelty aihe. Jotkut ovat sitä mieltä ettei juoksemiseen tarvita muuta kuin jotkut tossut ja mukavat vaatteet. Osittain kyllä totta sekin.

Jos aloittelet harrastusta, et heti alkuun tarvitse muita varusteita, eikä ne toki myöhemmässäkään vaiheessa ole pakollisia. Itse kuitenkin totesin parin kuukauden juoksuharrastuksen jälkeen, että on mukavampi juosta, kun varusteet on hyvin istuvat ja mahdollisimman huomaamattomat. Sama pätee salitreeniin.

Miten sitten polkujuoksu, mitä varusteita poluilla tarvitaan?



Kaiken a ja o on kunnolliset juoksukengät, niin maantiellä kuin poluillakin.
Alkuun kävin juoksemassa poluillakin tavallisilla juoksukengillä, mutta mitä enemmän juoksin poluilla, sen enemmän kaipasin lisäpitoa ja enemmän tukea sekä paksumpaa pohjaa. Varpaat otti osumaa kivistä ja juurakoista. Kengät lipsuivat enkä uskaltanut juosta kunnolla.
Alkuun kävin juoksemassa vain lyhyitä polkulenkkejä juuri yllä mainituista syistä, mutta ilmoittauduttuani ensimmäisiin polkujuoksutapahtumiin Bodom Trailille ja Nuts YlläsPallakselle piti saada lisää polkutreeniä alle.

Ensitöikseni hankin polkujuoksukengät, Salomonin S Lab Speedit. Myyjä vakuutti niiden olevan hyvät kaikenlaiseen polkujuoksuun. Ne tuntuivat todella hyvältä jalassa ja toimi hyvin myös liukkailla kallioilla. Lyhyillä matkoilla ne oli hyvin toimivat ja sain niistä juuri sen avun polkujuoksuun jonka tarvitsinkin. Vasta, kun matkat pitenivät huomasin pienen "häiriötekijän", mun jalat nimittäin alkoivat väsyä helposti ja tuntui kuin tuki ei olisi ollut tällöin enää riittävä. Polkualoittelijan jalka ei tuolloin vielä ollut tottunut maaston vaihtelevuuteen :)

Mainitsin asiasta tutulle, joka tiesi enemmän polkukengistä ja hän kertoikin, että nuo kengät ovat enemmän nopeita ja lyhyitä polkulenkkejä varten. Sain vinkin testata Salomonin S Lab Sense Ultraa, joka olisi hieman enemmän tuettu ja vaimennettu. Pääsin testaamaan kyseistä kenkää jalkaan keväällä Vauhtisammakon juoksumessuilla ja tunsin heti, miten se tuki enemmän ja oli hieman enemmän vaimennettu kuin tuo edeltäjä. Samantien laitoin nuo Ultrat tilaukseen enkä ole sitä hetkeäkään katunut. Niillä jaksoi hyvin reilun 30 kilsaa Ylläksen rinteitä, kuruja ja soita väsymättä.
Samoilla kengillä juoksin myös ensimmäisen polku-ultrani vuotta myöhemmin Karhunkierroksella. 
Nyt olen saanut testailla paljon erilaisia polkujuoksukenkiä ja tämän hetken suosikki on joko Salomon SLab Sense 7SG tai Salomon Sense Pro3. Toiset hieman vähemmällä vaimennuksella nopeille lenkeille ja toiset enemmän vaimennettuna pidemmille matkoille. Tämäkin on tosin makuasia, kokeilemalla selviää.
Myös talvijuoksuun löytyy nastallisia polkujuoksukenkiä ja itse olen siihen tarpeeseen valinnut Salomon Speedspiket.



Hyvien kenkien lisäksi mukana polkulenkeillä on hieman lenkin pituudesta riippuen myös juomaliivi. Kesällä tuo juomaliivi kulkee mukana myös lyhyemmillä matkoilla, koska nesteytys on hyvä muistaa koko lenkin ajan.
Ylläksen reissua varten piti ostaa istuva ja tarpeeksi tilava juoksuliivi ja päädyin Salomonin Adv Skin 12-juoksuliiviin, joka on huomaamaton kantaa, ei hölsky eikä heilu. Liiviin saa mukaan nestettä yhteensä 2,5 litraa ja muutenkin siinä on useita taskuja eväille, puhelimelle, avaimille ja mahtuu sinne myös kuoritakkikin.
Viime keväänä saatiin Salomonilta pienempi malli, Salomon ADV Skin5. Vaikka tämä oli huomattavasti pienempikokoinen ei ollut mitään ongelmaa saada mukaan kaikkea mitä tarvitsin Karhunkierroksen 55 kilsan matkalla. Myös Jarkko pärjäsi hyvin 83 km matkalla, vaikka diabeetikkona piti kantaa mukana hieman ylimääräistä pakollisten varusteiden lisäksi.




Niin. Se kuoritakki. Se on hyvä olla mukana varsinkin pidemmillä lenkeillä ja joillakin matkoilla polkujuoksutapahtumissa se on myös pakollinen varuste, kuten tuo juomapuoli ja energiakin. Kuoritakeissa on paljon eroja niin käyttömukavuuden kuin vedenpitävyydenkin kanssa. Esimerkiksi Karhunkierroksen 80 km ja 160 km matkoilla on kuoritakissa oltava vesipilariarvo vähintään 10 000.
Myös pitkävartiset sukat on hyvä olla, koska varvikot ja oksat raapivat ihoa helposti. Usein suositellaan myös pitkiä trikoita, mutta itse olen kesällä käyttänyt reiden puoliväliin ulottuvia trikoita.




Näin syksyn tullen, kun valoisa aika on kortilla on mukana myös otsalamppu, jonka kanssa voi lähteä vaikka työpäivän jälkeenkin treenaamaan. Ja se onkin itseasiassa aika hauskaa, kun pimeys laskee ja menee pitkin metsiä pelkän otsalampun valon avulla. Tuolloin toki kannattaa pysyä tutuilla reiteillä, sillä maisemia ei pahemmin näe ja eksymisen vaara nousee.
Eksymisen takia on hyvä olla mukana myös puhelin, jossa akku on ladattu täyteen tai sitten sen lisäksi varavirtalähde, ja myös lisäenergiaa itselleen tarpeeksi.



Noilla pidemmillä matkoilla polkujuoksutapahtumissa on kuoritakin lisäksi muitakin pakollisia varusteita. Tässä vielä listaa Karhunkierroksen pakollisista ja suositelluista varusteista.

Pakolliset (kaikilla matkoilla)

* kartta
* numerolappu ja hakaneulat
(nämä saat järjestäjältä)

* toimiva matkapuhelin ladatulla akulla, joka on suojattava kosteudelta esim Minigripillä ja tallennettava muistiin kisatoimiston numero
* elastinen liimaside vesitiiviisti pakattuna (min 6cm x100cm)
* juomapullo tai -pussi vähintään 1 litra
* avaruuslakana hätätilanteiden varalämmikkeeksi (tuli mukana Salomonin juoksuliivin kanssa)
* merkintantopilli (myös mukana Salomonin liivissä)

* juomamuki (kertakäyttöisiä ei ole saatavilla)
* varaenergiaa hätätilanteisiin vähintään 250 kcal

Suositellut (kaikilla matkoilla)

* otsalamppu (vaikka valoa riittää on uupunut tai loukkaantunut helpompi löytää maastosta)
* suolaa (helpottaa imeytymisongelmissa)
* rakkolaastareita, urheiluteippiä
* wc-paperia
* vedenpitävä kuoritakki
* juoksusauvat, mikäli käytät niitä, tulee niiden olla mukana lähdöstä maaliin, ei drop bagiin

Pakollinen 80km (edellisten lisäksi)

* kuoritakki vesipilariarvo minimi 10 000
* sormikkaat

Pakollinen 160km (edellisten lisäksi)

* otsalamppu, pilvisellä säällä voi olla tarvetta kartan ja kylttien lukemisessa


Siinä niitä varusteita hieman. Näin suurta arsenaalia et tarvitse välttämättä jos juokset lyhyempiä matkoja eikä ole tarkoitus osallistua pidempiin kisoihin. Kannattaa aina ennalta lukea järjestäjän ohjeet, koska jos sinulta puuttuu joku pakollinen varuste, et pääse starttaamaan.

Joko sinulla on katse ensi kesässä ja polkujuoksutapahtumissa? Mihin aiot suunnata, tavataanko ehkä Karhunkierroksella, Bodom Traililla tai YlläsPallaksella?

YouTubessa nyt uusi video, Tanjan mietteitä Salomon Sense Pro3 polkujuoksukengistä!



⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Kommentit

  1. Juoksussa hienoa on just se, että juoksun harrastamiseen ei välttämättä tarvitse kovinkaan paljoa varusteita, vaan sitä voi alkaa harrastaa helposti lähestulkoon kuka vain ja pienelläkin rahallisella panostuksella. Mutta ei voi kuitenkaan kiistää sitäkään puolta, että hyvät varusteet tuo iloa, mukavuutta, turvallisuutta ja motivaatiotakin juoksuun. Jos on mahdollista, niin toki kannattaa vähän panostaa varusteisiin, kunhan käytännössä ensin huomaa mitä tarvitsee. Varusteissa ja vaatteissa on myös tosi usein hyviä tarjouksia eli niitä voi bongailla jos haluaa selvitä vähän edullisemmin.

    Joskus tietenkin käytäntö osoittaa että jokin hankinta ei olekaan niin hyvä kuin oletti. Esim. mun juoksureppu (Salomon agile 6 set) on muuten tosi hyvä juoksuun ja pyöräilyyn mutta maratonilla totesin että etutaskuja saisi olla enemmän, sillä energiat pitäisi olla helpommin saatavilla. Ensi kesälle olisi suunnitelmissa ainakin katu 10 ja puolimaraton sekä poluilla puolikas, maraton ja pari lyhyttä polkukisaa, jos mitään yllättävää ei tule suunnitelmien tielle. Myös jonkinlainen juoksuvaellus kiinnostaisi, mutta katsotaan millainen reissu siihen löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, eli mukavuutta ja turvallisuutta saa varusteiden kautta. Ilmankin pärjää 😊
      Tuo meidän juoksuliivi eli adv skin5 on juuri sopivan kevyt ja löytyy taskuja. Itse en ole maratonilla kantanut kuin vyössä mukana kulkevat geelit ja puhelimen. Muuten turvaudun järjestäjän tuotteisiin joten liiviä ei ole ollut tarvetta kantaa mukana. Tosin sekin riippuu aina siitä voiko käyttää järjestäjän tarjoamia tuotteita. Yritän polkujen ulkopuolella lähteä matkaan aina niin kevyellä varustuksella kuin mahdollista 😊
      Kiva, kun kävit kommentoimassa!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton