Motivaatio


Kun palkintona on hienot maisemat, motivoi se kiipeämään korkeuksiin (Srd/Dubrovnik)


Tuossa jo alkuviikosta sivusin aihetta Instan puolella ja ajattelin avata asiaa nyt hieman enemmän.

Itse saan personal trainerin työssäni välillä auttaa asiakkaita löytämään sen kadonneen treenimotivaation tai motivaation jatkaa elämäntapamuutosta. Työhöni kuuluu myös sen motivaation ylläpitämisen tukeminen jokaisella tapaamiskerralla.

Varmaankin kaikilla tulee jossain vaiheessa se fiilis, kun alkaa miettiä sitä omaa tekemistä. Se, että jatkatko tuolloin eteenpäin vai heitätkö hanskat tiskiin riippuu motivaatiostasi.
Riippuen siitä millainen tavoite sinulla on määrittää pitkälle myös sitä, miten suuren annoksen motivaatiota tarvitset. Usein me asetetaan itsellemme suuremmat tavoitteet kuin mitä motivaation taso mahdollistaa. Tästä syystä kannattaakin aina ensimmäisenä miettiä onko meillä tarpeeksi motivaatiota tavoitteen saavuttamiseksi.

Otetaan esimerkiksi juoksu. Usein nälkä kasvaa syödessä ja matkat pitenevät tai asetamme itsellemme kovemmat aikatavoitteet mitä pidemmälle harrastuksessa pääsemme. Ajatellaan, että olet juossut aiemmin puolimaratoneja, mutta haluatkin juosta seuraavaksi maratonin. Tai että olet juossut maratonin, mutta haluat tuplata sen ultrajuoksussa.
Kysy silloin itseltäsi onko sinulla motivaatiota treenata myös tuplasti enemmän. Olet ehkä aiemmin juossut noin 40 km viikossa, onko sinulla motivaatiota nostaa tuo määrä 80 kilometriin per viikko?

Usein kuntoilijoilla motivaatio ei ole ihan yhtä pysyvä kuin aktiiviurheilijoilla vaan tavoite on ehkä joltain osin epärealistinen ja se voi myös aiheuttaa epävarmuutta ajoittain.
Kuntoilijalla tosin tavoitteen ei tarvitsekaan aina olla johonkin matkaan tai aikaan perustuva vaan tavoite voi olla vaikka terveysliikunnassa. Haluat pitää huolta omasta yleiskunnostasi ja pystyä liikkumaan myös vanhempana. Ehkä haluat vain haastaa itseäsi. Mutta myös tällöin motivaation on oltava mukana.
Tavoitteita asettaessa kannattaa ottaa huomioon oma kuntotaso, miten paljon aikaa sinulla on tavoitteen toteuttamiselle viikoittain ja mitä kaikkea muuta se vaatii. Joudutko ehkä karsimaan jostain muusta ja oletko valmis sen tekemään.

Joskus olet todella motivoitunut ja tavoitteet tuntuvat helposti saavutettavilta, mutta silti motivaatio katoaa. Tällöin kannattaa kysyä itseltään "Miksi?". Mieti miksi alunperin aloitit matkan kohti tavoitettasi ja miksi se on sinulle tärkeää.
Motivaation katoamiseen on voinut vaikuttaa moni asia. Ehkä aloitit liian kovalla innolla ja unohdit välillä rauhoittua. Kulutit itsesi loppuun.
Kun tavoite asetetaan realistiseksi on suurempi mahdollisuus onnistua. Maltti on hyvä pitää mukana, sillä liian nopeat muutokset palaavat myös helpommin entiselleen. Aseta itsellesi sopivia välitavoitteita ja huomaat, että niiden saavuttaminen motivoi jatkamaan. Tästä syystä esimerkiksi elämäntapamuutosta ei tehdä viikossa, ei kahdessa eikä vielä parissa kuukaudessakaan. Muutokselle saadaan tuossa ajassa hyvä suunta, mutta valmista et näin nopeasti saa. Mitä maltillisemmin lähdet liikkeelle sen pysyvämpi lopputulos on.

Ja muista, et voi vaikuttaa eiliseen, mutta huomiseen voit :)


IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton