Mäkitreeniä Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa!

Lauantaina tuli otettua kaapista esille Lekin juoksusauvat pitkän tauon jälkeen ja suuntana oli Luolavuori, tiedossa oli 2- 3 tunnin mäkitreeni Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa.



Tunkkaus ja pitkät mäkitreenit kuuluivat koko viime talven ja kevään ohjelmaan vähintään kerran kahteen viikkoon, nyt on aika taas tauon jälkeen ottaa ne säännöllisesti ohjelmaan.

Tehtiin Luolavuorelle muutama eri reitti joita pystyi menemään, toinen oli enempi polkujuoksuun suunnattu ja sinnehän itse luonnollisesti suuntasin.

Oma treeni oli tarkoitus ottaa kohtalaisena, ei liian kovana mutta ei ihan mitään peruskestävyystreeniäkään. Suunnitelma piti ja treeni oli sellainen sopiva, tuosta on hyvä lähteä nostamaan tehoja jatkossa. Viime kerrasta kun tosiaan oli se reilut pari kuukautta niin maltti on valttia tuossakin hommassa.

Hieman aamusella tulevan treenin keli mietitytti, mutta mitään pahempaa sadetta ei saatu päälle. Sen verran kuitenkin vettä tuli, että piti sulkea parin tunnin jälkeen polkujuoksureitit, siinä kun useampi niitä kiersi niin ne meni aika mutavelliksi ja ei ollut järkeä jatkaa enää sillä reitillä.

Luvatusta huonosta ilmasta huolimatta meitä oli mukavan kokoinen porukka Luolavuorella tekemässä kukin oman tasoista ja tehoista mäkitreeniä, kivaa oli taas porukassa treenata vaikka jokainen omaa treeniään tekikin.

Itselle kertyi kilometrejä noin 18km ja nousua noin 800 metriä, ihan ok treeni siis.

Enemmän mäkijuoksusta ja sen hyödyistä ja tekniikasta täältä! sekä täältä!


Ohessa muuten Salomonin S/ Lab 7 SG  polkujuoksukengän esittely, kyseinen kenkä on ehdottomasti yksi suosikeistani!


⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton