Yhteenveto tämän vuoden juoksukisoista!

Vuoden 2019 juoksukisat on takana. Enää ei löydy kalenterista merkintöjä kisoille vaan on aika hengähtää hetki ja miettiä ensi vuoden kisoja ja haasteita.





Tälle vuodelle ei montaa kisaa meille kummallekaan tullut, vaan yhdessä päätimme että keskitymme harjoitteluun enemmän ja käymme juoksutapahtumissa kisaamassa vähemmän. Luultavammin tämä linjaus tulee jatkumaan ensi vuonna, eikä vähiten siitä syystä, että se näytti olevan meille toimiva konsepti.

Ennätyksiä nähtiin sekä muutenkin hienoja juoksuja ja tapahtumia tuli tehtyä, niin lappurinnassa kuin jäniksenäkin.

Bodom Trail

Täältä se kausi taas alkoi, varmasti myös ensi keväänä tuolla ollaan mukana.
Oltiin perinteiseen tapaan osallistumassa Bodom Trail tuplaan, toisella meistä se jäi perjantain Bodom nightiin ja toinen juoksi tuplan!
Lue miten Bodom Trail sujui täältä!

Nuts Karhunkierros 83km ja Nuts Karhunkierros 55km

Kevään ja ehkä vuoden odotetuin polkujuoksutapahtuma. Tätä varten oli treenattu ja juostu poluilla koko talvi.
Polkujuoksutapahtumaan lähdettiin hakemaan revanssia vuoden takaisesta sekä toinen meistä hyppäsi kohti tuntematonta ja lähti hakemaan pidempää matkaa.
Nuts Karhunkierros fiilikset ja kisaraportti täältä!

PNM Trail 

Seuraavana ohjelmassa oli PNM Trail, tällä kertaa ei itse kisattu vaan oltiin turvajuoksijoina sekä hoidettiin ennen juoksua kansliaa.
PNM Trail ja mitä kaikkea siihen kuului täältä!

Paavo Nurmi Marathon

Perinteiseen tapaan Paavo Nurmi Marathonilla oltiin molemmat jäniksenä. 
Paavo Nurmi Maratonin kisarapsa löytyy täältä!

Ruissalojuoksu

Ruissalojuoksuissa olimme myös jäniksinä, vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa olimme molemmat 10km matkalla jäniksinä.
Ruissalojuoksujen fiilikset tästä!

Berliinin Marathon

Ei tullut tällä kertaa maailmanennätystä Berliinin maratonilla, mutta omat ennätykset paukkui meillä molemmilla. Tämä oli yksi vuoden kohokohtia ja odotetuimpia tapahtumia. 
Berliinin Maratonin revanssista voi lukea täältä!

Jos et muuten vielä ole löytänyt meitä Youtubesta niin alla pienet esittelyvideot meistä!





⇩⇩⇩⇩

IG
Facebook

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fatbike eli läskipyörä on varma valinta maastoon kuin maastoon

Tärkeimmät saliliikkeet juoksijalle

Viikon treeninä vauhdikas puolimaraton